Pyydä tarjous!







|
Jamppa Kääriäinen
Jamppa Kääriäinen on paljasjalkainen savolainen viäräleuka, joka on Iisalmesta käsin kulkenut viihyttämässä ihmisiä ympäri Suomea jo parinkymmenen vuoden ajan yksin ja yhdessä ystävien kanssa tuhansissa erilaisissa tilaisuuksissa.
12 vuotta vierähti Halavatun Pappojen solistina ja taiteellisena johtajana, jonka aikana hänen oivalluksistaan kehkeytyi muutakin kuin huumormussiikkia moporummutuksineen ja kuuluisia tokaisuja kuten Elekee Elekee..., nimittäin sotiemme veteraaneille suunnatut mopoilijoiden joka vuotiset Kauniala-ajot, sekä Veteraani kalenteri 2008, jonka toteutuksesta vastasivat Halavatun Papat yhdessä lukuisten julkkisten kanssa.
Jampan kanssa lavalla on nähty milloin musiikin kuin teatteritaiteen tähtikaartia, imitaattoreita, tangokuninkaallisia ja rock and roll´n eläviä legendoja, joten kokemusta ja näkemystä viihteestä aivan suomen huipputasolta löytyy.
Säveltäjänä ja sanoittajana Jampan monipuolista tuotantoa on julkaistu useilla levyillä ja uutta materiaaliakin on jo levyllisen verran pöytälaatikossa, joten sävelten ja sanotusten parissa tuntuu ideoita kumpuilevan kuin pilviä pilvettömälle taivaalle.
Jampan verbaalinen ilmaisutaito ja suunnattoman karismaattinen lavasäteily ei jätä kenellekään epäilyksen sijaa viihteen monipuolisesta ammattilaisesta, jonka keikoilla on aina naurutakuu: "Jos ee naarata, niin suap rahat takasin" toteaa Jamppa Kääriäinen ja jatkaa nenän kaivamista mojovan pierun tahdittamana.
HAHMOT
TORSTI on entinen miesmalli, joka iättymisen myötä on siirtynyt matkaoppaan tehtäviin ja tulee mielellään vaikkapa kokousväelle pitämään taukojumppaa ja kertoilemaan paikkakunnan mitä erilaisimmista nähtävyyksistä. Torstille sattuu ja tapahtuu aina kaikenlaisia kommelluksia, mutta miehekkäästi hän kokoaa itsensä ja jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin.
MAESA on ihka oikea ransentiitti, joka mielellään pyllähtää täytekakusta laulaen päivänsankarille onnittelulaulun mojovasti flirttaillen. Maesa on ikuinen haaveilija ja siksipä hän jaksaakin haaveilla naiseudesta ja naisena olemisesta.
ISÄ NITRO on henkevä mies, joka kertoilee arkipäivän totuuksia omalla humoristisella tyylillään elämästään luostarissa ja sen ulkopuolella, sekä uusii mielellään avioparien vihkilupauksia. Isä NItro osaa myös laulaa ja luikauttaakin laulun aina sopivan paikan tullen yleisölleen. Hänen ohjeistamat elämän viisaudet antavat kuulijoilleen varmasti voimia tuleviin elon kilvoituksiin.
PAPPA SHOW on takuuvarma ja aito savolainen kulttituote, joka ei jätä jossittelulle varaa. Tuhansien keikkojen kokemuksella Pappa duo paukuttaa mopoa ja kitaraa oman savonkielisen huumorimusiikin kera. Show sisältää pikkutuhmaa huumoria ja taikatemppuja, unohtamatta interaktiivisia ohjelmanumeroita. Jos et vielä ole oppinut ymmärtämään savolaisia, niin nyt on jo korkea aika aloittaa se Jamppa Kääriäisen opastuksella.
TRUBADUURINA JAMPPA esittää omia ja muiden suomalaisten säveltäjien unohtumattomia lauluja niin aikuisille kuin lapsille. Oivallista ohjelmaa syntymäpäiville ja firmojen saunailtoihin kuin illanistujaisiin, jossa kuulijoiden ikäjakauma voi olla vauvasta vaariin. Jampan tahdittamana myös vanhat kunnon lauluiltamat sujuu sutjakkaaseen tahtiin ja jos oikein haluaa niin voidaanhan Jampalle rinnalle ottaa kaveriksi joku suomalainen huippumuusikko.
JUONTAJANA JAMPPA on parhaimmillaan mitä erilaisimmissa tapahtumissa, joihin hän lupsakkana savolaisena tuo reilun ja rempseän ilmapiirin sekä huutokauppojen meklarina hän hakee vertaistaan suomenmaasta, koska naurun lomassa voi asiakkailta helposti unohtua jopa huutaminen. Tämä mies tietää miten markkinaväeltä saadaan suu korviin ja sitten kaupantekokin voi jo alkaa.
TAIKURI IRUKIAT on hassuineen taikasanoineen varmasti maailman huonoin taikuri, mutta show on siitä huolimatta pakko nähdä ja lupaapa hän opettaa shown aikana yleisöllekin hieman taikuutta. Esitykset sisältää korttitempuista miekan nielentään ja saatetaanpa shown aikana tehdä temppuja jopa tulella.
|
Valitse esiintyjä
Aapeli Rummukainen
Aimo Kokkola
Ali, stand-up koomikko
Aimo Kulaus
Andre Wickström
Anitta Ahonen
Antti Haapala
Antti Heikkinen
Ari Kettukangas
Ari Lauanne
Arimo Mustonen
Eino Happonen
Ferrix Hovi
Fredi Lilius
Halavatun Papat
Hansu & Pirre
Harri Ekonen
Heikki Hilander
Heikki Vilja
Heli Sutela
Herra Sopimaton
Hönttä & Toippari
Ida Grönlund
Ilari Johansson
Ismo Leikola
Jaakko Saariluoma
Jaana Saarinen
Jack Björklund
Jamppa Kääriäinen
Jani-Petteri
Janne Kataja
Janne Porkka
Jarkko Tamminen
J-P Matikainen
Johanna Tohni
Jope Ruonansuu
JP Kangas
JP Pirinen
Joonas Myllyveräjä
Juha Laitila
Jukka Laaksonen
Jukka Puotila
Juuso Happonen
Karim Z. Yskowicz
Kaskilahti - Laaksonen Show
Kanttori Piiparinen
Kimmo Hannula
Klaus Thomasson
Konsultti Erkki Ranto
Krisse Salminen
Kullervo Kärp
Kumman Kaa
La Sega del Canto
Lotta Backlund
Marja Tyrni
Markku Purho
Markku Toikka
Marko Kämäräinen
Martti Vannas
Matti Lepänhaara
Mika Eirtovaara
Niko Kivelä
Nikolai Antonov
Oinoska
Olli Siiki
Paul Westlake
Piikalikka
Pirjo Heikkilä
Stand Up Kokit
Pukinretale
Pulkkinen
Rami Valli
Reijo Salminen
Rich Lyons
Riku Sottinen
Riku Suokas
Risto K. Järvinen
Sami Hedberg
Sanna-Raipe Helminen
Seppo Helenius
Seppo Puolakka
Seppo Soittila
Sorjonen & Sutki
Superviinuri
Tarjoilijashow
Teemu Kontoniemi
Timo Harjakainen
Tippavaaran Vanha Isäntä
Tom Lindholm
Tomi Walamies
Tommi Mujunen
Tommi Vuorinen
Toimittaja Pullander
Turkka Mali
Tyyne & Martta
VeePee Lehto
Veljespari Liikanen
Vesa Ruuska
Ville Myllyrinne
Yritysvalmentaja Tauno Lahti
|