powered by freefind.com  

Viihde & Showorkesterit

Etusivu » Ohjelmat » Viihde & Showorkesterit
 Pyydä tarjous!

Kirsi Ranto

Monipuolisen Kirsi Rannon ohjelmistosta löytyy mm.

KUUMINTA HOTTIA - 70-LUVUN IDOLSSIT

Kuuminta Hottia- 70-luvun idolssit tuo yritystilaisuuksiin, yökerhoihin ja laivoille säihkettä ja säpinää. Luvassa on niin Abban, Cherin, Barry Manilowin, BeeGeesin, Vicky Rostin, Marionin, Frederikin kuin Tapani Kansankin kuumimpia hittejä tulkitsijoinaan Kirsi Ranto, Antti Raiski ja kahdeksan hengen Sesam-orkesteri. Shown tanssinumeroista vastaa Hot Club Dance Company.

Noin tunnin show sisältää makupaloja vähintään 30 kappaleesta. Menevässä showssa on mukana myös jouluosuus, jossa kuullaan 70-luvun joululauluja. Esimerkiksi Joulumaa ja Kolme yötä jouluun tulivat tunnetuiksi tuolla kymmenluvulla.

PORVOO BIG BAND GOES DISCO feat.KIRSI RANTO, MANNA BORG, TOBIAS ANDERSIN, SOINTU SILO

Tämä mahtava paketti räjäytti katsomon viime kesänä mm.Pori Jazzeilla sekä Turussa yrityspäivillä. Vanhan ajan kunnon r&b- ja discobeatit nostattivat yleisön tanssimaan ja laulamaan suorastaan hurmioituneina, kun ilmoille kajahti mm.sellaisia kappaleita kuin Staying alive, Boogie wonderland, We are family, Relight my fire ja Lady marmelade. Tässä tunnin showssa on siis luvassa takuuvarma hittiputki klassikoita!!

KERMA feat.KIRSI RANTO, PÄIVI LEPISTÖ JA MIINA MIKKONEN

Tämä kolmen rautaisen naisen trio ja Kerma-bilebändi on saanut kannat kattoon ja ihmiset tanssimaan pöydillä mm.Schönes Frauleinissa ja eri yritystilaisuuksissa! 1,5h aikana kuullaan pop/rockklassikoiden lisäksi mm. Movetron-hittejä ja Kirsin Soitellaan.

JA NIIN JOULU TULLA SAA

Jo toteutuneet joulukirkkokonserttikiertueet ovat saanut todella voimallista palautetta kuulijoilta. Konsertin solistina on Kirsi Ranto ja pianossa Jouni Nieminen. Tunnin konsertti sisältää niin perinteisiä joululauluja kuin Kirsin omia, koskettavia sävellyksiäkin.

Valitse esiintyjä
  Aimo Pamaus ja Luodinkestävät liivit
  Anita Hirvonen & La Strada
  Antero Mertaranta & Allstars
  Antti Sarpila Swing Band
  Aurora
  Bierstube Band- Nahkahousuorkesteri
  Boneshaker
  Danny
  Duo JenNina
  Dynaaminen Duo
  Elmeri's Lounge Music Band
  Elvis Show by Aron
  Elvis Show
  Ewa Kaarela Swing Band
  Fantasy Org.
  Finn- Miks?
  Five Comets
  Flipper
  Friendly Smiles
  Gebardi
  Gilda
  Golden Oldies
  Hauli Bros.
  Heavenly Groove
  Helena Lindgren
  Halavatun Papat
  Heartbreakers
  Hot Pois
  Hit Wheel
  InTime Quintet
  Irwinin Lapset
  Jussi & The Boys
  Kari Lindqvist ja Sointu orkesteri
  Kaipuun kukkatarha
  Kentala Company
  King Bream
  Käsityöläiset
  Ladies First Big Band
  La Sega del Canto
  Likka
  Marco Äijälä & Ruhtinaskunta
  Masi Luoma & Ajomiehet
  Mr. C
  Nat Newborn Big Time - Up & Down
  Oivaset
  Osmos Cosmos
  Pamela
  Playa
  Play, Girls
  Plugless
  Rehupiikles
  Roxanna
  Prockiss
  Sami Hintsanen & Alabama HouseBand
  Seitsemän Seinähullua Veljestä
  Soul Operators
  Sunny Side
  Super Trouper
  Sweet Jeena & Her Lazy Lions
  The Blugless
  The Bubble
  Torvikopla
  Tessa Virta orkesteri
  Tijuana Taxi
  Werner Bros.
  Vibravox
  Viva Las Vegas!
SOITA 03-212 2122

Näillä sivuilla on julkaisukäyttöön tarkoitettuja kuvia Ohjelmanaisten esiintyjistä. Kuvia ja tekstejä
saa käyttää vain artistien esiintymiseen liittyvässä mainonnassa Ohjelmanaiset Oy:n luvalla.

Ohjelmanaiset Oy on Facebookissa