Pyydä tarjous!
Taikuri Mano d'Oro
Etsittekö kansainvälistä ammattitaikuria, charmanttia tyyliä, "french touch", Mano d'Oro on erinomainen illusionisti jonka esityksessä voitte nähdä lavataikuutta jossa yleisö pääsee osallistumaan; esimerkiksi suoraan yleisön joukosta otettu avustaja halkaistaan kahtia.
Mukana myös ajatustenlukua, taikuutta tulen kanssa, koomista taikuutta, eri teemoihin perustuvat ohjelmat (halloween,joulu,oriental,merirosvo etc.)
Mano d'Oro voi tarjota teille paljon erilaisia ohjelmakokonaisuuksia.
Huumori ja taikuus taattu niin pienille kuin isoille. Mano d'Oro on erikoistunut eläintaikuuteen. Voitte ihailla uskomattomia esityksiä kyyhkysillä, koiralla, papukaijalla
sekä muilla yllätyksillä.
Belgialainen Mano d´Oro yksi harvoista taikureista jolla on onni kuulua maailmankuuluun lontoolaiseen taikayhteisöön Magic Circleen.
Mano d'Oro on yli kahdenkymmenen vuoden aikana luonut ja kerännyt parhaat materiaalit ja temput myös lastenshowta varten joka hämmästyttää ja ihastuttaa myös aikuisia. Lapset osallistuvat ja pääsevät sisälle taikuuden tekemiseen itse. Nauru, unelmat ja mysteeriot taattuja.
Kaikki showt ranskaksi, englanniksi tai suomeksi.
Te ette näe taikuutta vaan ihmeitä!
|
Valitse esiintyjä
Christian Engblom
Heikki Harha
Jean Dark
Jori A. Kopponen
Jorma & Aino Airaksinen / Finn Aspen
Keke Pulliainen
Kim Wist
Maagiset
Mano d'Oro
Markku Anttila
Markku Karvo
Martti Vannas
Miika Pelkonen
Mikko Laitinen
Pete Poskiparta
Robert Jägerhorn
Risto Leppänen
Seppo Puolakka
Simo Aalto
Sir Richard
Taikuri Aaro Sorva
Taikuri Kristian Nivala
Taikuri Luttinen
Tapio Salomaa
Tatu Tyni
The Taika & Temppu Show
Timo Kulmakko
Timo Tiikkainen
|