Pyydä tarjous!
Minna Mänty-Sorvari
Minna Mänty-Sorvarilla on juontovuosia ja kokemusta on kertynyt runsaasti. Hän on tehnyt juontoja esimerkiksi kauppakeskuksissa, tavarataloissa, messuilla, yritystapahtumissa. Minna on toiminut myös matkustaja-aluksen risteilypäällikkönä ja viihdeosaston esimiehenä.
Räväkkä Minna esiintyy myös toisena hahmona Tyyne & Martta showssa
Miltei puskista suosioon Kuumilla Aalloillaan ampuneet Siviän sisarukset ja neiti-ihmiset Juupajoelta, täyttivät tyhjän tilan naishumoristien sarjassa. Aroistakin aiheista suoraa asiaa päin pläsiä on Tyynen ja Martan tavaramerkki. Uutuussinkku, iätön versio Reetun kolmekymppisestä, on saanut naisille tyypillisemmän Kuumakymppinen otsikon. Tyyne ja Martta osuu ja uppoaa turhuuden markkinoille.
Elo yhteisen katon alla tuo tullessaan varsin monia mukavia ja mielenkiintoisia asioita eläkeiässäkin, keikkailla kun pitää, että saisivat rahat suonikohjuleikkaukseen yksityislääkärille koska julkisen puolen jonot ovat niin mielettömän pitkät.
Tyyne & Martta ovat keikkailleet erittäin aktiivisesti syksystä 2007. Keikkoja on tehty erityisesti yritysjuhlissa, mutta myös kauppakeskukset, messut ja yksityistilaisuudet työllistävät sisaruksia. Palaute kaikilta asiakkailta on ollut yksinomaan positiivista!
|
Valitse esiintyjä
Aimo Kokkola
Anza Mertaranta
Christian Sandström
Eija Vilpas
Ellen Jokikunnas
Eppu Salminen
Fredi Lilius
Heikki Hilander
Heikki Paasonen
Ismo Jokinen
Ivan Puopolo
Jaakko Saariluoma
Jaana Pelkonen
Jani Toivola
Janne Kataja Showhosting
Janne Porkka
Jenni Ahola
Johanna Raunio
Joonas Myllyveräjä
Juha-Pekka Jalo
Juha-Veli Jokinen
Jukka Laaksonen
Karita & Johanna
Karoliina Blackburn
Kirsi Salo
Kike Elomaa
Klaus Thomasson
Lasse Norres
Lola Wallinkoski
Lorenz Backman
Maarit Poussa
Marianna Bruno
Marianne Harjula
Matti Lepänhaara
Mika Saukkonen
Mika Sundqvist
Mikko Alatalo
Mikko Kartano
Mikko Kivinen
Minna Mänty-Sorvari
Niina Herala
Oskari Palomäki
Pablo Seppä
Pertti Salovaara
Pia Temisevä
Päivi Mäkinen
Reijo Salminen
Riitta Väisänen
Saija Palin
Salima Peippo
Sami Hintsanen
Sanna Kiiski
Sanna Mämmi
Sanna Stellan
Se on siinä! Kolmen kopla
Sini Helmi
Simo M. Korkia-Aho
Sirkka Tälli
Tarja Jykylä
Taru Valkeapää
Tea Khalifa
Tuomas Reunanen
Turkka Mali
Tyyne & Martta
VeePee Lehto
Viivi Avellan
|