Ali Jahangiri

Ali Jahangiri on iranin-suomalainen stand up koomikko, jonka terävät ajatukset ja lava olemus ovat nostaneet hänet pieneen julkisuuteen. Ali on lapsena muuttanut Suomeen yhdessä perheensä kanssa ja suurin osa hänen kertomistaan tarinoista ja vitseistä tulevatkin näistä teemoista.

Ali on tunnettu maahanmuuttajakriitikoiden kriitikkona ja tekee lavan ulkopuolella paljon töitä maahanmuuttajanuorten työllistämiseksi. Tilatessasi Alin koomikkona, hän lupaa saada kuuntelijat ajattelemaan asioita toisin. Ali takaa henkilökohtaisesti kaikkien tilaisuuksiensa naurut. Täyttä komiikkatykitystä Alin tapaan n. 30 min. Tämän jälkeen katsot vaikkapa pitserian työntekijöitä uusin silmin.

Ali on ensimmäinen ja tähän asti ainoa Suomen Kulttuurirahaston palkitsema koomikko (2016). Ali Jahangiri sai palkinnon rajoja ylittävästä ja silmiä avaavasta huumoristaan.

Ali myös juontaa tilaisuutesi sujavasti ja voit tilata hänet tapahtuman ammattitaitoiseksi vetäjäksi.

Alin roolihahmo, El Consulto:

El Consulto on suomen ainoa LanceFree Konsultti. El Consulton synnyinmaasta ja taustasta ei ole kenelläkään tietoa, mutta hänen omien sanojensa mukaan hän on keksinyt kaiken maan ja taivaan väliltä ja auttanut yrityksiä menestymään siellä missä muut ovat kuihtuneet.

El Consulto saa yrityksesi työntekijät ajattelemaan elämää toisella tavalla ja tekemään töitä huomattavasti tehokkaammin. 45 minuutin energinen, komediaa sisältävä ja draamaa tihkuva show on parasta mitä voit tarjota työntekijöillesi.

Kielet

  • Englanti Englanti
  • Suomi Suomi

Palvelut

Avainsanat

  • Stand up koomikko

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai