Pete Poskiparta

Onnistuneet tapahtumat vaativat huippuluokan ohjelmaa. Pete Poskiparta on yritystapahtumien kysytyimpiä esiintyjiä Suomessa jonka ohjelmanumerot eivät jätä ketään kylmäksi. Poskiparta on esiintyjänä karismaattinen ja ottaa yleisönsä oli se sitten suuri tai pieni, kotimainen tai kansainvälinen. Pete Poskiparta Show on ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa yhdistyvät taikuus, ajatustenluku ja komiikka. Pete saa yleisönsä sekä hämmästymään että nauramaan kerta toisensa jälkeen. Show on erinomainen jäänsärkijä ja tunnelmanluoja. Pete on viihdyttänyt yleisöä niin Suomessa kuin maailmalla, suurissa ja pienissä tapahtumissa ja AINA yhtä hyvällä menestyksellä. 

Close-up taikuus on parhaimmillaan coctail-tyylisissä tapahtumissa, joissa yleisö liikkuu ja ohjelma on muutoinkin rento ja vapaa. 

Pete Poskiparta on esiintynyt Suomen lisäksi mm. Amerikassa (Las Vegas, Washington D.C. ja Boston), Espanjassa ja Ruotsissa. Hänen kaikki esitykset on tilattavissa myös englanninkielisinä. Esitykseen voidaan myös mahdollisuuksien mukaan liittää yrityksenne tuotteita ja mainoslahjoja. 

Petellä Poskiparalla on mielenkiintoinen luento (Skepsis ry) " Kuinka sinua huijataan"

Kuulet ja näet miten yksinkertaiset temput ovat saaneet jopa tiedemiehet uskomaan yliluonnolliseen.
Viihteellinen (mutta asiapitoinen) luento, jossa paljastetaan osa tempuista, sekä sukelletaan ihmismielen manipuloinnin saloihin.
Luennolla kerrotaan ja havainnollistetaan miten huijaus toimii, miksi samat menetelmät menevät läpi yhä uudestaan ja uudestaan sekä valotetaan huijauksen ja valehtelun psykologista puolta.
Luennon kesto 30 - 75 minuuttia tilaisuuden mukaan. / Esitykseen tarvitaan tilaajan puolesta videotykki / powerpoint-esitystä varten.

Pete Poskiparta on työskennellyt myös juontajana sadoissa tilaisuuksissa jo vuosien ajan. Lisäksi hänellä on pitkä kokemus radiojuontajan ja selostajan työstä. Nämä palikat yhdistettynä karismaattiseen esiintymiseen tekevät Poskiparrasta aina kuhunkin tilaisuuteen muuntautuvan juontajan. Poskiparta on tyylikäs ja hauska juontaja, joka tarvittaessa hoitaa niin haastattelut, paneelikeskustelut kuin illan isännöinninkin. Juontoja voidaan vielä siivittää huippuluokan taikuudella ja komiikalla. 

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai