Aikasoppa

Aikasoppa "Mukulat kasvaa" on lastenmusikaali, jossa esiintyvät laulutaitoiset kasvikset, marjat ja hedelmät. Esitys on hyväntuulinen laulukilpailu jossa kisaavat iloiset kasviskandinaatit ja yleisö pääsee kannustamaan omia kandinaatteja. Lanttujen, perunoiden, herneiden ja muiden kilpailijoiden myötä kysellään katsojien suosikkivihanneksia, muistutetaan niiden käytöstä ja mauistakin. Laulujen myötä on tarjolla tietoa ja toivottavasti kotiin viemiseksi tulee uusia suosikkeja. Esityksen kesto on 35 minuuttia, sisältäen paljon musiikkia ja leikkejä yleisön kanssa.

Monet hahmoista ovat tuttuja teille jo entuudestaan mutta oletteko kuulleet perunan tai lantun laulua? Aikasopassa sen kuulee. Entä onko mustikkametsässä mahdollisesti kuulunut etäistä Discoa?

Keväällä 2012 julkaistu Kasvisten Karnevaali on CD-levyllinen maukasta kuultavaa. Lauluissa esiintyvät niin Aikasopasta tutut kasvikset, kuten Lanttu-Santtu ja Tomaatti-mies, mukana on myös monta uutta herkullista laulua. Levyllä voi kuulla heviä kaupan hedelmä- ja vihannesosastolta, parsakaalin ja kukkakaalin dueton ja juurimusiikkia punajuurimaalta. Musiikkityylit vaihtelevat calypsosta humppaan ja rapista swingiin. Hyvät laulajat, nokkelat sanoitukset ja ammattilaiset soittajat takaavat uutta kuultavaa useammallekin kuuntelukerralle.

Esityksen kesto on 35 minuuttia, sisältäen paljon musiikkia ja leikkejä yleisön kanssa.

Nyt myös uusi show:

Ilmastoskaba:

Uusi lapsille suunnatun esityksen, Ilmastoskabanideana on tuoda musiikkiteatterin keinoin tutuksi ilmastonmuutoksen kannalta tärkeitä teemoja.
Toteutus on muodoltaan laulukilpailu, jossa vuorollaan esiintyvät hahmot yrittävät ostaa yleisön puolelleen omalla agendallaan.

”Yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi sanottu - kuusiblues…”
Tarjolla on niin hiilinielua, päästötöntä energiaa kuin kasvisruokaakin mukavina lauluina, leikkeinä ja tietoiskuina.
Esityksen toteuttavat Janne Viitaniemi ja Antti Kerosuo. Arvioitu kesto on noin 40 minuuttia.
Haastavasta aiheesta tehdään hyväntuulinen esitys jonka lauluja ja juttuja voi helposti kerrata myöhemminkin.
”Are you ready, mä olen ledi niin hohtava…”

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai