Netta Skog

Netta Skog
on myös virtuoosimainen uuden tyylin harmonikansoittaja, joka on nuoresta iästään huolimatta erittäin kokenut muusikko. Vuoden 2006 Kultainen Harmonikka- voittaja on niittänyt mainetta niin Tangomarkkinoiden kuningatarfinaalissa vuonna 2013, kuin myös suurimmilla festivaalilavoilla entisen bändinsä Turisaksen ja nykyisen bändinsä Ensiferumin kanssa.


Oman bändinsä lisäksi Netta on kerennyt vierailemaan myös muissakin bändeissä, joista mainittakoon Children of Bodom, Turmion Kätilöt ja Mokoma. Netta on uuden ajan harmonikansoittaja, ja sen todistaa myös digiharmonikansoiton maailmanmestaruus jonka tämä neito nappasi itselleen vuonna 2015.


Ei ole musiikkia mitä Netta ei digihaitarillaan pystyisi soittamaan, ja kaiken kruunaa hänen laulunsa siihen päälle. Jos olet vailla rauhallista taustamusiikkia, räväkkää heavy-metal show:ta, tai vaikka Techno-bileiden musiikkivastaavaa, onnistuu nämä kaikki Netan käsittelyssä.
Netta on elävä esimerkki yhden naisen bändistä! Kaikki mitä kuulet tulee livenä ainoastaan yhdestä haitarista!

Netta on myös kokenut laulava harjannostajaisesiintyjä, esitykset toivomusten mukaan digihaitarilla tai perinteisillä soundeilla.

Kuvat: Hanna Leppänen

Palvelut

Avainsanat

  • Pop/ Rock
  • Jazz & Swing/ Cocktail musiikki

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai