Pyydä tarjous!
Tornado Duo
Duo Tornadon muodostaa peräairokaksikko Jukka Vehkala /Teppo Seppänen sekä
minidisc-soitin. Yhtye perustettiin keväällä -92 ja se on ehtinyt uransa
aikana tehdä yli 1000 keikkaa ympäri Suomen maata yli 100 paikkakunnalla.
Yhtyeen valtaisaa keikkamäärää selittää varmasti osaltaan se, että pojat
ovat sopeutuvaisia ja mahtuvat hyvin niin pieneen bensa-aseman nurkkaan kuin
Olympiastadionillekin. Keikkapaikat ovat toki olleetkin monen kokoisia ja
näköisiä, kuten lähiöpubit, rock-klubit, yökerhot, Suomenlahden
laivaristeilyt, tuotantolaitokset, junat, laskettelukeskukset... Duo
Tornadon mottona onkin: Mahtipontinen show baareihin ja stadioneille!
Yhtyettä kehutaan päättömästä esiintymistyylistään, keikoillaan se kääntää
itseltään ja yleisöltään aivot "OFF -asentoon" ja monot vinoon. Kyse ei ole
taiteesta vaan riemukkaasta vöyhötyksestä...
Duo Tornadon ohjelmisto koostuu pääosin 70-80-luvun iskelmäväännöksistä,
pojat ovat etsineet biiseistä"ne pahimmat". Käsittelyyn ovat joutuneet muun
muassa seuraavat iskelmätaivaan tähdet: Tapani Kansa (Rockabilly paukkuu,
Äidin pikkupoika), Saukki ja Pikkuoravat (Pikkuoravien kuuraketti) Kontra
(Jerry Cotton, Sekobileet), Matti Nykänen (Vain mäkimies voi tietää sen),
Marion (El Bimbo), Freeman (Mopetilla maailmalle), Frederik (Kung-Fu
taistelee), Hullujussi (Bingo bango bongo), Riki Kärsä (Reggae OK) ...ja
kaikista kappaleista kuulet keikoilla varsin kipeät, mutta varsin
bailattavat versiot, made by Kansashouse Studio... Bändin omia biisejä
syntyy koko ajan ja niitä on ripoteltu yksi tai kaksi mausteeksi
keikkaohjelmistoonkin.
Heimo "Hohto" Holopainen on pitänyt Duo Tornadoa suojeluksessaan jo
vuodesta -94, jolloin Vehkala-Seppänen aloitti Frank Pappa Show -keikat
hänen kanssaan. Tie vei myös televisioon, mm.
Hohtohetki -ohjelmasarjaan -97. Yhteistyö Hollen kanssa jatkuu edelleen,
tällä hetkellä silloin tällöin esim. Leo Eläimen orkesterina.
Keikkabändinä viihtyvä orkka ei äänilevyjen teosta ota kauheita paineita,
mutta omakustanteita on silti touhuttu. Ensilevytys tapahtui vuonna -93.
Single Teryleeniä/Prinsessa -65 (DUOT 1) nousi Keski-Suomessa hitiksi,
vaikka valtakunnalliset radioasemat hiukan arastelivatkin tämän
ainutlaatuisen pophelmen soitantaa. Viime jouluna kaksikko oli mukana
Megamanian julkaisemalla "Kinkkukaruselli" -joululevyllä biisillään
"Kuuhulluutta Korvatunturilla". Vuoden -96 jouluna ilmestyi omakustanne The
Notkeat -yhtyeen kanssa, biiseinä: Joulu Avaruudessa/Joulu Ilman Sua/Joulun
Henki On Tärkein (DUOT 2). Loppukesästä -97 Tornadot liittyivät Suomipopin
legendayhtyeeseen SIG-iin, pitkäsoitto "Kansanlauluja kaupungeista" ilmestyi
kesällä 1998.
Tätänykyä Duo Tornado on jälleen palannut "juurilleen" duoksi ja kiertää
ikuista kiertuettaan hulvattomana showkaksikkona baareja ja stadioneita.
Viime aikain keikoista mainittakoon mm. Tapsan Tahdit ja Neste-Rallyn Party
Zone, jossa pojilla oli oikein oma Tornado terassi... Ehkäpä seuraava keikka
on Sinun tapahtumassasi!
|
Valitse esiintyjä
Acoustic Lady
Aimo Kokkola
Andre Zweig
Barracudas
Halavatun Papat
Hank Nero
Hannu Seppänen
Harri Marstio
Hauli Bros.
Jani Mäkelä
Jan Steen
Jorma Viiki
Juhani Fredrikson
Jukka Törmä
Jussi Raittinen
Juuso Happonen
Juke Lehtelä
Kalle Klotz
Kapa Ahonen
Korkki poksahtaa - Lauluja viinistä
Lassi Mettälä
Leena Pyylampi
Manne Veneskari
Marco Äijälä
Martin Alvarado
Mika Sundqvist
Mika Sundqvist & T.H. Aho
Mike Ortiz
Mikko Alatalo
Mikko Kartano
Mikko Perkoila
Ortiz Bros.
Pasi Ketola
Pasi Goodman
Pasi Repo
Rauni Rokka
Richard Järnefelt
Sanna Mansikka Duo
Seppo Tammilehto
Simodeus
The Zedät
Toni Aare
Toni Harju
Turkka Mali
Two For The Road
Vaakku & Vileeni
Veli-Matti Järvenpää Tex Mex Duo/ Trio
Veli-Matti Kunnari
Yhden Joukon Yhtye
|