Joulupukki, Mestaritonttu ja Kale Kalkkunan huikea liveshow

Joulupukki, Mestaritonttu ja Kale Kalkkunan huikea liveshow!

Kaukana pohjoisessa Korvatunturilla asuu tuttu punanuttu ystävineen. Tänä jouluna hän aikoo repäistä oikein kunnolla ja lähteä lapsia ilahduttavalle kiertueelle! Mukaan lähtee Mestaritonttu ja salamatkustajana kapsäkkiin livahtaa myös hulvaton ja rämäpäinen Kale Kalkkuna. Eksyypä pukin laukkuun mukaan myös kitara, mandoliini, vetopasuuna, jättisaippuakuplantekovälineet sekä kaikkien yllätykseksi jopa räppilasit…

Lapsia osallistava, hauska ja vauhdikas joululaulushow, josta ei yllättäviä käänteitä puutu! Shown ovat kehitelleet vantaalaiset identtiset kaksoset Ilkka ja Jouni, joiden taustalla on pitkä ura varhaiskasvatuksessa, muusikkoina, teatterintekijöinä sekä tietenkin Joulupukkeina. Tämä esitys on hiottu viimeisen päälle pukuja, maskeja, musiikkia ja kalkkunanuken sulkahöyhentä myöten.

Pakettiin kuuluu Joulupukin, tontun ja Kale Kalkkunan vastaanotto shown jälkeen, jossa lapset ja lapsenmieliset pääsevät jututtamaan Pukkia ja kumppaneita, kertomaan joululahjatoiveet sekä poseeraamaan yhteisissä kuvissa.

Varmista jouluisen tilaisuutesi onnistuminen ja kutsu Korvatunturin väki paikalle! Toimithan nopeasti, sillä pukin kalenteri täyttyy kiireen vilkkaa…

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai