Mr. C
Mr. C on yksi Suomen eniten keikkailevia bändejä. Bändi on perustettu vuonna 2000, ja tähän päivään mennessä keikkoja on kertynyt yli 2000, Suomen suurimpien yritysten juhlista intiimeihin yksityistilaisuuksiin. Mr. C on soittanut Hartwall-areenan isolla lavalla, pihajuhlissa, ranskalaisen kreivin linnassa ja Suomen klubeilla. Kokemusta on siis kertynyt paljon ja pojat osaavat valita ohjelmiston, joka sopii juuri sinun juhlaasi.
Mr C on myös säestänyt Suomen eturivin artisteja kuten Michael Monroe, Elastinen, Laura Närhi, Paula Koivuniemi, Sani, Timo Kotipelto, Mikko Leppilampi, Pete Parkkonen jne.
Bändin idea on alusta asti ollut soittaa maailman parhaita kappaleita niin kuin ne olisivat omia. Satojen biisien ohjelmistosta löytyy Frank Sinatra, Beatles, Sting/Police, Queen, Offspring, Madonna, kotimaisia ja kansainvälisiä ikivihreitä sekä päivän hittejä. Konsepti on toiminut ja bändi keik¬kailee yhä jatkuvasti.
Bändin solistit ovat tulleet tunnetuiksi mm. Voice of Finland ja UMK -laulukilpailuista sekä Queen-musikaalista The Show Must Go On.
Lämpimästi suosittelemme Mr C:tä yritystilaisuuksiin. Pojat ovat miellyttäviä ja osaavat käyttäytyä tilaisuuden hengen mukaisesti. He soittavat ja laulavat ammattitaidolla ja heidän esiintymisessään on nuorten muusikoiden aitoa ”himoa” musiikkiin ja ammattiinsa. Repertuaari on valtava – ohjelmistoa löytyy jokaiseen makuun. He osaavat ottaa yleisönsä ja saavat kaikki tanssimaan – rockia tanssitaan sellaisissakin tilaisuuksissa, joissa odottaisi hieman rauhallisempaa menoa. He osaavat viihdyttää vieraita ja saavat tunnelman kohoamaan.