Pekka Rokala

    Pekka Rokala on pitkän matkan kulkenut muusikko ja hän on tehnyt toista tuhatta harjannostajais- ja markkinakeikkaa ympäri Suomea 90-luvulta lähtien.
    Pekka on itsenään ja alter ego Limbo Laakson hahmossa tehnyt huumori ja suunsoittokeikkaa kitaran ja huuliharpun säestyksellä mitä erilaisemmissa paikoissa, Venäläisestä junasta hautaustoimiston, jätevedenpuhdistamon ja R-kioskin kautta suurille messuille ja markkinoille.

    Pubeja Limbo on kiertänyt ahkerasti sekä yksin, että duo Rokkesin kanssa.

    Pekka on todellinen "one man band" ja ohjelmisto on todella laaja. Omia kappaleita ja sävellyksiä on useita.

    Harjannostajaiset

    Duo Rokkesin ”hernerokkaavat hanslankarit” ovat harjannostajaisesiintyjiä, jotka ovat viihdyttäneet juhlakansaa vuosien mittaan lukemattomissa harjannostajaisissa ympäri maata.
    Rokkes soittaa leppoisaa taustamusiikkia ruokailun ajan, mutta kun viralliset puheet on pidetty ja siirrytään kahvitteluun muuttuu ohjelma lopullisesti ”erittäin epäviralliseksi. Silloin nämä taustasoittajat astuvat esiin ottaen tilan ja lavan haltuunsa.

      Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

      Soita 03 212 2122 tai