Magikoomikko Risto Leppänen
Magikoomikko Risto Leppäsen esityksissä yhdistyvät taikuuden mystisyys ja lennokas huumori. Useasti palkittu taikuri on esiintynyt mm. lukuisien alojensa johtavien liikeyritysten asiakas- ja henkilöstötilaisuuksissa, televisiossa sekä yksityisten ja yhdistysten juhlissa ympäri Suomea.
Taikuuteen Leppänen tutustui jo neuvolassa, jonka lapset tuntevat paikkana, jossa piikitetään ja tehdään muuta epämukavaa. Kuuden vuoden iässä Leppäselle jäi sieltä käteen kuitenkin jotain muutakin kuin laastari. Risto näki ensimmäistä kertaa elämässään taikurin, joka sai käsittämättömällä tavalla kyyhkysiä ilmestymään tyhjästä. Esityksen sytyttämä kiinnostus johti pian määrätietoiseen harjoitteluun, jonka tuloksia nuori taikuri esitteli ensimmäistä kertaa esikoulussa.
Risto Leppäsen ohjelmakokonaisuuksissa taikuus ja lennokas tilannekomiikka kohtaavat tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Tavoitteena on aina saada katsojat viihtymään ja kokemaan sama lapsenomaisen hämmästyksen tunne, joka aikanaan täytti tulevan taikurin mielen.
- Näyttämötaikuuden PM-pronssia 2011-
- Näyttämötaikuuden Suomen Mestari 2011-
- Lähitaikuuden Suomen Mestari 2009-
- Ravintolataikuuden Suomen Mestari 2007-
Nyt uutta!
Risto ja muusikko/näyttelijä Miina Juulia tekevät yhteisiä ohjelmanumeroita, joissa harvemmin Suomessa nähtäviin illuusiotemppuihin yhdistyy energisellä tavalla musiikki ja komiikka. Kaksikko esitteli näitä keväällä
menestyksellä New Yorkissa ja Floridassa. Illuusiotemput kauniin avustajan kanssa ovat hyvä mauste myös yritystilaisuuksiin, joihin kaivataan hieman näyttävää "Las Vegas -meininkiä" !