Täti Taikakynä

    Täti Taikakynä ja kuvitettu satutuokio

    Kaikki muistavat vielä iki-ihanan Kylli-Tädin. Täti Taikakynä on nykypäivän "moderni Kylli-täti”. Lapset kuuntelevat haltioissaan kiehtovia satuja joita Täti Taikakynä loihtii lasten eteen piirroksilla kuvitettuina. Kuvitetut tarinat, live-piirtämistilanne ja vauhdikas kerronta saavat kaiken ikäiset mukaansa. Tarinat, joihin yleisökin osallistuu, ovat hyväntuulisia.

    Live-piirtämistilanne saa kaikenikäiset mukaansa!
    Kuvitettu tarina on myös aikuisille elämys ja ikäihmisille nostalgiamatka lapsuuteen.

    Täti Taikakynän satutaiteilua, kuvitettuja tarinoita ja kuvitettuja esityksiä saa myös mittatilauksesta eri teemoihin. Tarinatuokion ja työpajan voi lisäksi yhdistää.

    Ohjelmistossa mm.:
    - PORSAS URHEA tässä tarinassa hassutellaan ja huudetaan kovaa RÖH!
    - KOLME PIENTÄ PORSASTA tarinassa puhkutaan, kipitetään kovaa sekä lauletaan yhdessä.
    - LEVEÄSUINEN SAMMAKKO puheliaasta ja uteliaasta sammakosta tulee yllättäen Sammakko Suppusuu.
    - KETTU JA KORPPI metsän eläinystävät kaikki tavoittelevat Korpin herkkua, mutta Ketku Kettu juoksee käpälämäkeen suupieliään nuoleskellen.
    - KISSAN KALAREISSU tarinassa kierrätetään hassuja kalasaaliita ja melkein syödään märkä hattu. Tarina kierrätyksestä.
    - PIILOSILLA muistipelitarinassa tarvitaan hyviä hoksottimia!
    - SIILIN SADONKORJUUJUHLA ennen talven tuloa siili järjestää uneliaille ystävilleen juhlat. Tarina eläinten talvehtimisesta.
    - PIKKU POSSUN NIMIPÄIVÄ, ihan uusi possu on nimeä vailla, mutta kun kavereilta saa lahjaksi kirjaimia, niin siitä se kiva nimi syntyy! Onstup? Tusnop? Eikun Pontus!
    - LAHJAKAS TONTTU tähän joulutarinaan osallistutaan omat kynät mukana.

    Esitys on kestoltaan 30-45 min, sopii erinomaisesti yli 3-vuotiaille. Yläikärajaa esitykselle ei ole. Maksimi yleisömäärä n. 60 lasta, riippuen tilasta ja mahdollisesta äänentoistosta.
    Päätteeksi piirretään vielä toivomuskuvia ja piirustusleikitään mm. Omituisia otuksia. Tarinoihin on omat puuhatehtävät, joita yleisö saa mukaansa.

    Toivomuskuvia käteen, poskeen ja paperille sekä muotokuvia omista lemmikeistä ja rakkaista pehmoleluista:

    Lastentapahtumissa taikakynä piirtää muotokuvia myös rakkaista unileluista ja pehmoeläimistä, joita lapset ovat ottaneet mukaansa.

    Täti Taikakynä ohjaa lapsiryhmille kehittäviä työpajoja. Lapset saavat piirutusleikkien avulla itsevarmuutta sekä hyvän suhteen kynään. Hauskanpitoa unohtamatta!
    Ympyräisiä-piirustuspajassa leikitään muodoilla, Väristyksiä-työpajassa ainoastaan värikynät tietävät vastauksen, Pikku possun nimipäivä- työpajassa opetellaan kirjaimia.

      Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

      Soita 03 212 2122 tai