Haba & Puntti - maailman isoimmat turvamiehet

Miehillä on pituutta 250 cm, joten kattokorkeutta tilaisuudessa pitäisi olla sen verran ettei kalju raavi maaleja katosta. Toki siirtymiset paikasta toiseen onnistuvat ahtaistakin ja matalista paikoista.

Haba ja Puntti näyttävät ulkoisesti aika pelottavilta, mutta perusluonteeltaan ja ammattinsa myötä kuitenkin ovat vain huolissaan ihmisten turvallisuudesta.

Älykkyys ei ole siitä parhaimmasta päästä, sillä jo peruskoulu jäi kesken kovan painonnostoharrastuksen takia. Haba ja Puntti juttelevat mielellään ironisen hauskaan tyyliinsä asiakkaiden kanssa.

Taustan huomioiden jutut eivät yllä kovinkaan älykkäälle tasolle, josta johtuen huvittavia "väärinkäsityksiä" sattuu tuon tuostakin.
Haba ja Puntti eivät tosin ole tietoisia älyn puutteestaan ja antavatkin innokkaasti elämänohjeita ihmisille.

Ongelmatilanteisiin puututaan usein, vaikkei sellaista olisikaan niin se järjestyy kyllä väärinkäsitysten kautta.

Haba ja Puntti sopivat erilaisiin promootioihin niin kaduille kuin messuille. Yritystapahtumat avajaiset ja juhlat ovat ihanteellisia paikkoja puheliaille jäteille.

Messuilla he herättävät varmasti huomiota ja saavat vieraat pysähtymään ja pistäytymään osastolla.

Kadulla liikkuessaan Haba ja Puntti varmasti huomataan ja muistetaan, heidän puvuissaan onkin runsaasti pinta-alaa johon voi laittaa esim. tarrana yrityksen logon. Haba ja Puntti ovat kuvatuimpia hahmoja. Missä tahansa liikkuessaan, heidän ympärillään aletaan kaivamaan kameraa/kamerapuhelinta taskusta. Useat ihmiset haluavat ikuistaa itsensä "jättiläisten" vierellä.

Haba ja Puntti mielellään poseeraavatkin kuvissa, sillä he ovat ylpeitä kovalla treenillä hankituista ulkomuodoistaan.

Haba ja Puntti voivat ottaa vieraat vastaan jo ovella, vaikkapa tarkistaen kutsukortteja. Ovella ollessaan he ovat varsinaisia ovimiehien karikatyyrejä, unohtamatta maneereita ja kliseitä jotka ovimiehiin usein yhdistetään. Kun asiakkaat ovat sisällä, he saapuvat vieraiden keskelle pitämään järjestystä ja kuria yksinkertaisella ja humoristisella tavallaan.

Haba ja Puntti liikkuvat aina kahdestaan tilaisuudesta riippumatta. Veljeä ei jätetä.

Käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Kertokaa meille toiveenne tai me ideoimme puolestanne jättien käyttöajatuksia.Haba ja puntti ottavat mielellään uusia haasteita vastaan.

Haba ja Puntti ovat mallisuojattuja, vastaavaa ei siis muualta löydy.

Kielet

  • Suomi Suomi
  • Englanti Englanti

Palvelut

Avainsanat

  • Tribute/ Look a like
  • Sirkus

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai