Petri Ikkelä

Hanuristi-bandoneonisti Petri Ikkelä on monelle TV:stä tuttu soittaja. Hän on soitollaan ”kruunannut” jo kolmen eri vuosikymmenen aikana tangokuninkaallisia Suomeen ja ollut muutenkin hyvin näkyvästi esillä Suomen musiikkielämässä. Petri toimii freelancer-muusikkona, musiikin opettajana, sovittajana, säveltäjänä sekä kapellimestarina erilaisissa kokoonpanoissa viihteen, klassisen ja kansanmusiikin alueella.
Petri Ikkelän pioneerityö argentiinalaisen tangon ja siitä vaikutteita ottaneen uuden suomalaisen tangon parissa on ollut erityisen merkittävää. Niinpä hän onkin tuonut suomalaiseen musiikkiin uusia kansainvälisiä sävyjä, ja yhdistyneenä perinteeseen luonut mielenkiintoisia ulottuvaisuuksia nautittavaksi kaikille musiikin parissa viihtyville, joita hän on eri kokoonpanojen jäsenenä ja solistina viihdyttänyt Suomen ulkopuolellakin mm. Saksassa, Ranskassa,Italiassa, Unkarissa, Kroatiassa, Islannissa, Egyptissä, Malesiassa, Pohjois-Koreassa ja USAssa.

Nokia, Valio, Polarpak, Haka, Eka, Ulkoministeriö, FinnFund, Sitra, Eduskunta, Pesidentinlinna, ovat muutama esimerkki niistä firmoista, joiden tilaisuuksissa Petri on käynyt esiintymässä. Koulutukseltaan tämä pelimannimestari on musiikinmaisteri (Sibelius-Akatemia 1997).

Petri on erikoistunut tuomaan ulkomaisia vaikutteita maahamme ja vaalimaan omaa suomalaista musiikkikulttuuria.

Esitykset ovat monimuotoisia ja mukautuvat joustavasti tilaisuuteen kuin tilaisuuteen toivoittepa sitten taustamusiikkia tai unohtumattomia elämyksiä.
Kokoonpanot vaihtelevat tilaajan toiveiden mukaan aina solistisesta harmonikasta ja / tai harmonikkasäesteisestä laulajasta myös suurempiin yhtyeisiin.

Palvelut

Avainsanat

  • Jazz & Swing- Cocktail musiikki
  • Etno- Lattari
  • Blues- Gospel- Kantri

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai