Pertti Salovaara
Vuonna 1986 mediamaailmaan astunut Pertti Salovaara on tuttu ääni ja kasvo mitä moninaisimmista tapahtumista ja välineistä. Näistä muistetuimmat lienevät Radiomafian - Salovaara Show, Radio Novan - Salovaara liikenteessä ja MTV3:n useat talk-show ohjelmat.
Pertti Salovaara isännöi tilaisuutesi vankalla ammattitaidolla. Mukavalla olemuksellaan ja lupsakkaalla käytöksellään hän saa vieraat viihtymään ja tuntemaan olonsa tervetulleiksi. Pertti Salovaaraa voi kysyä myös luennoimaan tilaisuuteesi.
Hänen erityisalaansa ovat mm. liikenne, suomalainen työ ja tuotanto, työn saantiin ja hakuun liittyvät kysymykset.
Salovaara luennoi myös kokemusasiantuntijan ominaisuudessa työssäjaksamisasioista. Yritykset ymmärtävät yhä enenevässä määrin henkilöstön henkisten voimavarojen merkityksen. Pertti on kiertänyt lukuisia yrityksiä ja ammattilaispiirejä luennolla, jossa käsitellään oireiden tunnistamista, niihin liittyviä pelkoja ja ennakkoluuloja sekä sitä, että vaikeuksienkin kanssa voi elää ja niistä selvitä.