Angelit

Angelit- Euroopan pohjoisinta musiikkia!

Kymmenen savun kylä, kaukana kaupunkien ulottumattomissa. Juuri ja juuri Suomen rajojen sisäpuolella Norjan naapurissa. Ei kauppaa, ei postia, ei koulua, ei kirkkoa. Kylän raittia tallatessasi näet varmemmin poron, kuin ihmisen. Talven paukkupakkaset ja sininen pimeys herättävät eloon revontulet, tähdet ja kuunsäteet jotka kimaltelevat hangen pinnalla. Täällä pimeys onkin vain ihmisen silmissä. Kesä kylpee auringossa yötä päivää ja yön erottaakin päivästä vain luonnon hiljaisuus ja sääskiparvien vähäisyys. Kylä kaukana metsien ja tuntureiden takana - se on ANGELI.

Angelin kylästä lähtöisin olevat Tuuni ja Ursula ovat tehneet merkittävän kulttuuriteon tuodessaan saamelaisen perinteen helmen kuultavaksemme ja nautittavaksemme.
Angelit ovat ottaneet niin kotimaan kuin ulkomaan esiintymisillään paikkansa kuulijoiden sydämissä.

Angeleiden tyyli on mystinen äänimaailma, dramatiikka ja intensiivisen hypnoottinen tunnelma.
Ohjelmisto voi olla erittäin perinteistä tai hyvinkin uudenlaista. Angelit yhdistävät luontevasti eri tanssirytmit, joikaamisen ja energisen esiintymisen. Angeleiden musiikki on rajojen tutkimista ja avartamista, "Euroopan intiaanien” perinteistä ammentaen ja sitä uudistaen, kunnioittaen omia juuriaan.

Joiku on perinteisessä muodossaan yksiäänistä ja säestyksetöntä improvisaatiota, mutta Angelit ovat sytyttäneet joikuun liekin omalla persoonallisella sähäkällä esiintymistyylillään ja rumpusäestyksellä.

Angeleiden musiikillinen tyyli on laajentunut ja kehittynyt vuosien aikana akustisesta etnomusiikista sähköiseen maailmaan ja sitä kautta tekno-, pop- ja rock -musiikkityyleihin saakka esiintymispaikan ja yleisön mukaan. He eivät silti muutoksien jälkeenkään ole unohtaneet perinteisen joiun voimaa ja sitä mistä he ovat kotoisin. Pohjoisesta se voima tulee!

Kokoonpano laajenee säestyksellisesti rumpujen lisäksi myös kitaralla, bassolla ja koskettimilla tilaajan toiveiden mukaisesti.

Ylpeänä esittelemme Suomen etnomusiikillisen satelliitin. Angelit.

"Du deike bovten guodan okto Váriid mehciid duoddariid gullat" "Tuon sinut tänne. Jätän yksin vaaroja metsiä tuntureita kuuntelemaan."

Kielet

  • Suomi Suomi
  • Englanti Englanti
  • Saame Saame

Palvelut

Avainsanat

  • Etno- Lattari

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai