Milana Misic
Milana Misic on laulaja, joka on vuosien varrella levyttänyt niin iskelmää, viihdettä kuin pop-musiikkia.
Milana Misic on pitkän linjan ammattilainen. Milana on esittänyt uransa aikana eri musiikkityylejä omien levytystensä ohella kevyestä iskelmästä jazzklassikoiden kautta pop-musiikkiin sekä viihdemusiikkiin.
Milanan ohjelmisto sopii niin tanssilavoille, konsertteihin, kuin suurille estradeille.
Myös teemakonsertit eri kokoonpanoilla, sekä solistivierailut ovat mahdollisia.
Joulukonsertit sekä erilaiset joululaulutilaisuudet ovat myös joka vuosi ohjelmistossa.
Milanan esiintymistaitoa ovat hioneet eri teatteriohjaajat erilaisissa musiikkiteattereissa.
Milanan perintönä saadut laulut äidiltään Laila Kinnuselta kulkevat aina mukana mm. teemakonsertissa Lailan Laulut, jossa hän kertoo perheensä tarinaa musiikin ja kuvien kera. Konsertti on mahdollista toteuttaa myös ilman kuvia.
Repertuaariin kuuluu esimerkiksi yrityistilaisuuksiin sopiva Milana Swings-joka koostuu sekä kotimaisista että ulkolaisista evergreeneistä swingteemaisesti.
Peruskokoonpano on piano+ kontrabasso+ laulu.
Tällä kokoonpanolla he ovat esiintyneet mm ulkomailla suurlähetyistöissä, erilaissa coctailtilaisuuksissa sekä syntymäpäivillä.
Milana on levyttänyt 10 albumia, ja osallistunut Suomen Euroviisuihin
Myös häätilaisuudet ovat olleet valikoimassa viulistin kanssa. Milana levytti 2022 hääkappaleen nimeltä SORMUS, jota on pyydetty hääkappaleeksi kirkkoon. Kappale löytyy myös Spotifysta.
Pienimmillään esitykset ovat toteutettavissa pianistin tai kitaran säestyksellä, ja orkesterin suuruus on säädettävissä asiakkaan tarpeesta riippuen.