Simo Aalto

Simo Aalto voitti ensimmäisenä suomalaisena taikurina maailmanmestaruuden heinäkuussa 2000 Lissabonissa, Portugalissa.

Voitto tuli taikuuden arvostetuimmassa lajissa Close- up:ssa eli lähitempuissa. Simo Aallon voitto oli ylivoimainen sillä kaikki tuomarit asettivat hänet ykköseksi. Aikaisemmin Simo Aalto on voittanut MM-kisoissa sekä pronssia (Lausanne 1991) sekä hopeaa (Dresden 1997). Näillä saavutuksillaan hän onkin kaikkien aikojen menestynein suomalaistaikuri. Suomen Taikapiiri palkitsikin Simon ansioistaan hopeisella Solmu Mäkelä -mitalilla, joka jaettiin ensimmäistä kertaa. Menestys on tuonut jo aiemminkin muassaan luento- ja esiintymismatkoja useisiin maihin, mm. vuonna 1999 Simo Aalto esiintyi Hollywoodin maineikkaassa Magic Castlessa.

Mestaritaikurin voitte tilata yrityksen erilaisiin tilaisuuksiin, juhlaan tai arkeen. Herrasmies- tai jokerihahmoisena, kuten haluatte. Simo Aalto voi esiintyä vaikka uuden tuotteen lanseeraustilaisuudessa tuotteeseen ja sen ominaisuuksiin liittyvällä ohjelmalla. Tai olla muuten raskaaksi käyvän luennon keskeyttäjä. Muutamia rajoituksia luonnollisesti on: Simo ei voi kadottaa tylsää pomoa tai työkaveria. Paitsi jos…

Kielet

  • Suomi Suomi
  • Englanti Englanti

Palvelut

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai