Ladies & Gents

    Ladies & Gents tarjoaa maukkaan ja monipuolisen gourmet-menun.

    Ladies&Gents on 2 laulusolistin ja 7 soittajan tyylikäs, viihdyttävä ja suosittu ensemble, jonka periaatteena on tarjota viihdyttävää ja monipuolista musiikkiviihdettä aikuiseen makuun.
    Ladies&Gentsin ohjelmisto on monipuolinen ja siihen kuuluu myös omaa tuotantoa. Ohjelmisto räätälöidään esiintymistilaisuuteen sopivaksi yleisöystävälliseksi kokonaisuudeksi. Harva – jos yksikään suomalainen orkesteri pystyy esittämään näin laaja-alaisen repertuaarin kauneimpia balladeja ja sykähdyttävimpiä klassikoita, joissa liikutaan viihdemusiikista ja lattareista jazziin, bluesiin ja klassisen musiikin helmiin.

    Kuuntele: All The Way

    Blues Brothers
    Blues Brothers nimellä on tehty 2 elokuvaa, jotka ovat nousseet maailmanmaineeseen ja kulttielokuvien luokkaan.
    Elokuvat kertovat orkesterista nimeltä Blues Brothers ja elokuvat rakentuvat Soul-pohjaiseen rytmikkääseen musiikkiin, joka kuokuttaa ihmiset ikäkaudesta riippumatta.

    Ladies&Gents on koonnut Blues Brothers elokuvan musiikista 2 tunnin konsertin ja esiintyy Blues Brothers asuissa, mustat puvut,valkoinen paita, tiukkamusta solmio, musta hattu ja mustat sarvisankaiset lasit. Ja meininki on mukaansa tempaava.

    Kirkkokonsertti
    Ladies&Gents on tänä vuonna laajentanut ohjelmistoaan myös hengellisen musiikin sektorille. Kirkkokonsertti sisältää laajan ja mielenkiintoisen kokonaisuuden gospel-musiikkia, klassisia pienoisteoksia, hengellisiä balladeja ja mukana on myös orkesterin omaa tuotantoa oleva messu.
    Orkesteri on toiminut vuodesta 2010 ja julkaissut 4 levyä.
    Orkesterin laulusolisteina toimivat Merja Saikkonen ja Tobias Andersin. Orkesteria johtaa Pekka Leander.

    jäsenet:
    Pekka Leander (trb)
    Veikko Hakkarainen (pno)
    Simo Pinomaa (sax)
    Markku Renko (tp)
    Jorma Katrama (bass)
    Mikael Seire (dr)
    Jan Vaaka (perkussiot)
    Tobias Andersin (voc)
    Merja Saikkonen (voc)

    Kielet

    • Englanti Englanti
    • Ruotsi Ruotsi
    • Suomi Suomi

    Palvelut

    Avainsanat

    • Blues/ Gospel/ Kantri
    • Jazz & Swing/ Cocktail musiikki
    • Pop/ Rock

      Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

      Soita 03 212 2122 tai