Tia Cohen

Tia Cohen Goes Edith Piaf

Tia Cohen on punahuulinen, syntyperäinen pariisitar. Tia on niittänyt mainetta Edith Piaf-tulkinnoillaan. Hän on räväkkä, tunteellinen, ranskalaiseen tapaan puhelias ja energinen. Ranskankieliset sulosoinnut vievät iltaa eteenpäin hämyisen haitarin säestäessä taustalla.

Pitkään Punavuoressa, Helsingissä asuneena Tia on ansainnut arvonimen "Punavuoren varpunen". Sillä viitataan Tian suurieleiseen, ja sydämeenkäyvään tapaan muuttaa esiintymisellään Punavuorelaisbaarien tunnelma vastaamaan pariisilaiskapakoiden tiivistä, elämänmakuista sykettä. Tian keikalla voi tuntea niitä tunteita, joita Édith Piaf aikoinaan aiheutti mullistaessaan chanson -laulukulttuuria 50-luvun Pariisissa.
Viime vuodet ovat olleet Punavuoren varpuselle kulta-aikaa. Kaupunginosan tunnelmallisista kapakoista laulajattaren ura on edennyt isommille areenoille ja jopa Finlandia-talon lavalle asti.
Tia Cohen goes Édith Piaf on hurmannut niin Logomossa, Helsingin Musiikkitalossa, Art goes kapakka –festivaalilla, kaupunginosafestareilla kuin toistuvasti Bar Socisessa historiallisessa Seurahuone-hotellissa. Tian Piaf –ilta on elävöittänyt lukuisten laadukkaiden ruokaravintoloiden, kuten legendaarisen Kosmoksen ja taiteellisen Wellamon iltaa, ja tuonut annosten herkullisuuden myös korvin kuultavaksi.

Kamppi-Eira –lehden toimittaja Marja Hautakangas kuvasi Rööperifestin jälkitunnelmissa juuri kokemaansa esitystä osuvasti: "Tian ranskalainen kiinnijuuttuneita selkänikamia ihanasti irroittelevaa ÄRRRRRÄÄ kadehtisi jopa Édith Piaf. Alettiin arvailla mihin tämä tunteiden intohimoinen tulkki vielä tulevaisuudessa yltääkään."

Kielet

  • Ranska Ranska
  • Suomi Suomi
  • Englanti Englanti

Palvelut

Avainsanat

  • Etno- Lattari
  • Tribute/ Look a like

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai