Eino Grön

Tangon taitaja tunteiden tulkki ja ikisuosittu laulaja Eino Grön
Lukuisia erilaisia palkintoja ja tunnustuksia saanut legendaarinen laulaja Eino Grön ollut suomalaisten tuntojen tulkki ja suomalaisten rakastama taiteilija vuosikymmenet.

Rakkaus musiikkiin veti Einon jo nuorena esiintyjän ammattiin. Vuosikymmeniä jatkunut menestyksekäs ura jatkuu edelleen.

Laulaminen alkoi nuorena poikana kirkossa, ja myöhemmin lavoilla ja konserttisaleissa. Eino Grön sanoo saaneensa elämältä laulun lahjan, jota on parhaansa mukaan vaalinut läpi vuodet.
Grönillä on 70 vuoden mittaiselta uraltaan ihailtava levykatalogi: yli 30 albumia ja yli 20 kokoelmalevyä, yli 700 kappaletta.
Esiintymisiä on ollut ympäri maailmaa – niin Etelä- kuin Pohjois-Amerikassa. Eksoottisin keikkamaa lienee ollut Nepal. Ura on jatkunut jo yli 60 vuotta ja ääni on yhä erinomaisessa kunnossa!

Grönille on kunnia-asia jäädä juttelemaan fanien kanssa keikan jälkeen. Kirkkokonsertit ja hoitokoti-keikat ovat erityisen lähellä hänen sydäntään.

Kielet

  • Englanti Englanti
  • Suomi Suomi

Palvelut

Avainsanat

  • Tanssiorkesteri

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai