Pamela Kilpeläinen

Pamela Kilpeläinen on monipuolinen ja sielukas laulaja, jonka laajasta laulurepertoaarista löytyy musiikkia aina koti- ja ulkomaisesta popista rokkiin ja jazzista souliin sekä viihdemusiikkiin.

Pamela on yli vuosikymmenen ajan viihdyttänyt yleisöä aina yritysjuhlista ravintoloihin, konsertteihin kuin ulkoministeriön ja valtion tilaisuuksiin. Häneltä on julkaistu musiikkia niin soolona, kuin yhdessä mm. jazz-legenda Heikki Sarmannon sekä Olli Lindholmin kanssa.
Pamela on koulutukseltaan musiikkitieteen maisteri ja tulkitsee musiikkia kuudella kielellä: suomi, ruotsi, englanti,ranska, espanja ja portugalinkieli.

Pamela toimii solistina monissa kokoonpanoissa ja hänet voi tilata esiintymään mm. Spotlight yhtyeen tai Bilebändi Metropoliksen kanssa, duona kitaristin tai pianistin kera sekä oman jazz trion kanssa. Pamela esiintyy myös yhdessä Heikki Sarmannon kanssa. Esitettävä ohjelmisto räätälöidään aina tilaisuuden mukaan.

Pamela esiintyy erilaisten kokoonpanojen kanssa intiimeistä klubikeikoista aina suuryritysten juhliin. Hän on musiikillisesti orientoitunut rytmimusiikkiin ja repertoaari koostuu jazzista ja bluesista souliin, poppiin ja rokkiin.
Pamela on vahvojen tunteiden tulkitsija, joka rohkenee heittäytyä esittämäänsä musiikkiin täysillä.

Saatavana myös kokoonpanot:

Pamela Kilpeläinen & Soile Närhi - Ranskalainen ilta
Rakastetuimpia ranskalaisia sävelmiä laulun ja harmonikan sävelin esimerkiksi illallisen taustalle tai ohjelmanumeroksi. Tunnelmallista musiikkia mm. Edith Piafilta, Patricia Kaasilta, Yves Montandilta ja Michel Legrandilta. Ohjelmistossa rakastetuimpia ranskalaisia klassikoita, kuten La vie en rose, Hymne à l´amour, Sous le ciel de Paris, Les feuilles mortes, Non, Je ne regrette rien, C´est si bon ja Cherbourgin sateenvarjot.

Musiikkia James Bond-elokuvista
Tyylikäs kokonaisuus Bond-elokuvasävelmiä menneiltä vuosikymmeniltä tähän päivään sovitettuina triolle. Sopii niin ohjelmanumeroksi kuin illallisen yhteyteen.
Triossa mukana laulaja Pamela Kilpeläinen, pianisti Antti Utriainen ja kontrabasisti Timo Tuppurainen.
Esityksen 50-60 min. voi jakaa osiin esim. illallisen ajalle.
Trio: laulu, koskettimet ja kontrabasso

Kirkkokonsertti

Pamela tekee Heikki Sarmannon kanssa myös joulukonsertteja, jolloin ohjelmistossa on tulevan levyn kappaleita ja joululauluja. Kirkkokonsertteihin oivallinen kokoonpano on trio, jossa ovat mukana Pamela, Heikki Sarmanto (piano) ja Juhani Aaltonen (huilu).

Katso myös Pamela & Spotlight

Kielet

  • Englanti Englanti
  • Suomi Suomi

Palvelut

Avainsanat

  • Tanssiorkesteri
  • Jazz & Swing- Cocktail musiikki
  • Klassinen musiikki

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai