Prockiss

Prockiss on bilebändien aatelistoon kuuluva menokone bile/tanssi, pop-rock orkesteri, jonka soittama musiikki on hyvinkin jorattavaa yksin tai kaksin. Yhtyeen idea on soittaa tarttuvaa ja mukaansatempaavaa musiikkia jazzista rockiin ja Finnhits musiikista vaikka perinteiseen tanssimusiikkiin.
Prockiss on saavuttanut vankan aseman kuulijakunnassaan sekä tapahtumien järjestäjien keskuudessa. Lukuisat yritys- ja ravintola esiintymiset samoissa ympyröissä vuodesta toiseen ovat merkki tilaajien tyytyväisyydestä.

Tilaaja saa 2-3 settiä tuttuja kotimaisia POP-ROCK taivaan helmiä sekä tarttuvia ulkomaalaisia hittejä höystettynä reippaalla rock potkulla. Ilta rakentuu aina kuulijakunnan mukaan ja loppuillasta meno on huumaava.

Orkesterissa on todellisia huippuosaajia, kuten kosketinsoittaja Heikki "Hexa" Elo, joka häärii mm. Jari Sillanpään orkesterin kapellimestarina.
Orkesterin rumpali Kai Hahto valittiin vuoden Heavy Metal muusikoksi suomessa 2006, joten kyllä lähtee. Nightwish pesti luonnollisesti aika ajoin hiukan häiritsee tällä hetkellä Hahdon mukana oloa. Tuuraavaa henkilökuntaa on mm. Miri Miettinen, Risto Niinikoski, Hannes Pirilä, Pexi Parviainen jne. Bassoa pompottaa Ralf Kevin, jonka positiivisyys täyttää tilan jo ennen soiton aloittamista. Kitaraa ja laulua esittää Harri Vaismaa, joka luo omaa soolouraa nimimerkillä Ukko-Pekka Vaismaa.

Ohjelmistosta löytyy lukuisat kotimaiset ja ulkomaiset artistit. Toivomuksesta löytyy myös erityisesti ruotsalaisten artistien musiikkia.
Prockiss on ammattitaitoinen ja se pystyy tarjoamaan tasokasta viihdettä ja maustaa sitä omalla personmaalisella tyylillään. Orkesterilla onkin letkeä, mutta raudanluja ote tekemisessään. Ohjelmisto muokkautuu tilaisuuden mukaan ja loppuillasta meno on huumaava.

Palvelut

Avainsanat

  • Pop/ Rock

Tarvitsetko tilaisuuteen esiintyjää?

Soita 03 212 2122 tai